Kyllä mä osaan tehdä jotain hyvääkin...ainakin omasta mielestä.

Heti vuoden vaihduttua ja tämän ruokarytäkän aloitettuani otin ensimmäiseksi hommakseni onnistua soijarouheen kanssa. Siinä on siis jälleen yksi ainesossa jota en ole pitänyt herkkulistani kärjessä. Monet kerrat olen yrittäny jauhelihaa sillä korvata siinä kunnolla onnistumattani. Voin kertoa että taito-kateus iski muutamaan otteeseen entisten kämppisten kanssa, jotka rouheesta vääntelivät milloin minkäkinlaisia herkkuja ja itse samaa yrittäessä joutui aina katkerasti toteamaan, että jotain nyt menee pieleen ja pahasti. Ehkä yritys ei ollut tarpeeksi kova.

Onni oli kuitenkin osanani tällä kertaa, kun internetmetsästysretkelläni törmäsin ruoka-aiheiseen vegaaninen versio - blogiin. Sieltä bongasin soijarouhepihvien ohjeen, joka sai kunnian olla ensimmäinen vegaaninen yritelmäni ja kyllä hyvä siitä tuli! Tästä innostuneena päätin sitten kyläilemässä olleelle ystävälleni tehdä kyseisen reseptin uudemman kerran mutta tällä kertaa vielä jopa gluteenittomana ja kyllä hyvää oli jälleen ja nyt on ihan todistajan lausontokin tälle. Ettäs tiedätte jos kehtaatte epäillä!

Lisukkeena toimi edellisen päivän monirehusotku ( Sipuli, paprika, punakaali, kidneypapu, munakoiso, valkosipuli, tomaatti ja kookoskerma) ja koska chilin jätin vieraanvaraisuudesta noin muuten pois sai homma sitten lautasella potkua erilaisista purkitetuista chilisooseista. Nom nom ja mulla on muuten kerrankin ihan oikea ohje antaa teille :)

Tämä on siis ryöstetty vegaaninen versio blogista ja modattu omiin tarpeisiin.

Soijarouhepihvit

noin 8 kappaletta

    •    1 dl soijarouhetta
    •    2 dl vettä
    •    1 kasvisliemikuutio
    •    1 rkl soijakastiketta
    •    1/2 dl gluteenittomia korppujauhoja
    •    1 dl kaura- tai soijakermaa
    •    1 sipuli
    •    2-4 valkosipulin kynttä tai enemmän
    •    1 dl tattarijauhoja
    •    mustapippuria, valkopippuria ja chiliä maun mukaan
    •    rypsi- tai kookosöljyä paistamiseen

1. Liota kasvisliemikuutio kuumaan veteen ja lisää soijakastike
2. Kaada mausteliemi soijarouheen päälle, sekoita ja anna soijarouheen turvota
3. Turvota korppujauhoja kermassa muutama minuutti ja lisää ne keitettyyn soijarouheeseen
4. Pilko ja kuullota sipuli sekä valkosipuli öljyssä noin viisi minuuttia ja lisää seokseen, valkosipulia oman maun mukaan
5. Lisää tattarijauhot, mustapippuri ja muut mausteet ja sekoita tasaiseksi
6. Muotoile ja paista pihvejä noin viisi minuuttia molemmin puolin


Näillä mennään ja ikuista nälkää on taas siirretty hieman.

         
    -S

"Mitä pitääks ne keittää?"

Jos jokin on myrkkyä sielulle niin se on oman mielen mustuus, ruumiille päin helveetteniä tehty ruoka. Olen pahoillani yritin, vahingossa myrkyttää kanssaparini. Siis ihan vahingossa, oikeasti. Oli sunnuntai ja minä olin flunssainen ja aivotoiminta oli todellakin siellä mustemmalla puolella. Jääkaapissa killui kattilassa jo vuorokauden vetistymässä olleet kikherneet, joista suurena tavoitteena oli tehdä humusta. Moista en ollut koskaan ennen tehnyt. Olin löytänyt ohjeen vegaaniliiton sivujen kautta ja linkki oli ollut avoinna jo useamman päivän internetselaimessani. Se odotti toteutumistaan. Koko myrkytysoperaatio sai alkunsa rakkaan R:rrän ylläri viestistä. Tänään olisi se päivä kun laitamme suuren rattaan liikkeelle. Ei tainnut siinä allekirjoittaneella olla mitään nokan koputtamista koko asiaan, sen verran luonnonvoima tuo ihana vastaparini on.

Kaikki meni hyvin Tehosekoitin lauloi ja tytöt nauroivat, minä flunssaisen käheällä äänelläni ja se toinen niin heleästi. Syntyi salaattia, oli suklaata, teetä ja minun työllä ja vaivalla vääntämääni humusta. Istuimme alas kera herkkujemme ja aloimme nauttimaan…

S: Musta tää humus ei kyl nyt ihan maistu siltä mitä mä ajattelin.

R: No mut hei ei tää pahaa ole.

S: Joo sopii ihan ok tohon salaattiin, mut musta tää on vähän kitkerää.

R: Nii joo keitetyissä kikherneissä on vähän sellanen pehmeempi maku.

S: Voiko kikherneitä syödä raakana?

R: En mä tiedä kai niitä voi…?

S: Pitiköhän nää keittää…

Tätä keskustelua seurasi pikainen internetin selaus ja kyllä olin ohjetta lukiessani autuaallisesti jättänyt huomioimatta kohdan, jossa käsketään keittämään herneet. Jälleen niiiin tyypillistä. Minä kun muutenkin luen noita ohjeita yhtä paljon, kuin mitä omistan kellon.

S: Kikherneissä on jotain seleeniä tai jotain mikä on kai myrkyllistä ja kikherneet pitäs kai keittää enne käyttöä. Ainakin terveysviranomaiset suosittelee…

R: Ai no kyll mä tän syön.

Minä katselin lautastani  ja neuroosi alkoi nostamaan päätään. "Mä en voi. Ei pysty. Myrkkyä. Jos maksa hajoaa tai tulee ruokamyrkytys. Mä en kestäis purjota mun sisuksia koko iltaa." Lopulta kippasin raakahumukseni sinne mistä olin sen lautaselleni lapioinut. Ihmiskoe tai ei minä en kyennyt ottamaan riskiä. Nousi aika valtaisa kiukku.

S: Mä teen tästä vielä jotain. Mä laitan sen pakkaseen ja teen siitä vielä täs joku ilta jotain. Mä en hyvää ruokaa heitä pois!

No mitä sitten voi tehdä raaoista muussatuista kikherneistä? Ei sitten mitään hajua! Ei yläasteen köksäntunnilla kukaan opettanu että mitä pitää tehdä silloin kun liikkuu tuntemattomalla maaperällä, jossa on suurimahdollisuus vielä vaarantaa oma terveytensä. Mutta minä päätin, että jos jotain tässä on ihmiskoe, niin tämä on juuri sitä. Ajatus hautumaan, mössöt pakkaseen ja tyttö kauppaan.

No mitä siitä sitten tuli? En tiedä vielä kenttä on avoin eli saa ehdoittaa ;)

   S

Uusivuosi, uudet kujeet ja Temmellykset

RAKKAAT LUKIJAT: teksti uupuu vielä kuvia, koska Blackberryni ja iMackini ovat päättäneet harrastaa avioriitaa. Eli, kuvia tulossa...kunhan rauha laskeutuu taloon. Pahoittelut.




Huh, hän sanoo. Kiireisen päivän päätteeksi kuulen rakkaan ystäväni omaatuntoa naputtavat sanat "no entäs se sun blogiteksti". ...niin, 'se' blogiteksti, mitä lupauduin kirjoittamaan koko vuoden. Rakas S, se on tässä:

Istun työpöydän äärellä nauttien ihanan viileää banaani, mustikka soijamaito, cacao smoothieta...Ärhäkkä naapurini, joka asuu keittiön seinän toisella puolen, kielsi kaiken elämöinnin kello 23 jälkeen, ja kilpikonnani nukkuu jossain olohuoneesa, joten tein smoothien eteisen lattialla. En ole koskaan juonut mitään näin 'siniviolettia'. Ihanan raikasta, jäiset marjat ja banaanit tuovat pirtsakan fiiliksen siniviolettiuteen. Sopii äärimmäisen hyvin juotavaksi yömyöhään ikkunan edessä, josta vetää, vaikka ikkunankarmit on teipattu maalarinteipillä...taidanpa hakea viltin seuraksi.

Uusi vuosi, uudet kujeet...ja niitähän on jo ollutkin! Lihattoman vegaanitammikuun innoittamana tein täydellisen ruokaremontin jo ennen uuttavuotta, tosin. Kävelin Ruohonjuureen, ja ostin sylillisen hyvismömmöjä entisen poikaystäväni innoittamana. Hän on hyvis ja rakastaa hyvismömmöjään.

Tutustukaa Ruohonjuuren laajaan valikoimaan www.ruohonjuuri.fi

-IMAGE-

Ruokavalioni oli hyvin raakavegaaninen, mutta se meni kurkusta alas Uudenvuoden Espoon superbileiden innoittamana, talon emännän holillisen luomumaitokaakaounelman siivin. Ennen aamukymmenen yöunille kömpimistä suuhuni eksyi pala juustoa...tuota kirottua juustoa...tähänkö se kaikki kaatui...mutta puolustelen yhä asiaa, että päivä ei ala, ennenkuin on silmänsä ummistanut, ei edes uudenvuodenpäivä, tai koko uusi vuosi. Tässä kohtaa törmäämme dilemmaan: mitä jos valvoo kaksi päivää putkeen?

No Uudenvuoden ensimmäinen raakavegaanipäivä sujuikin paljon paremmin, pää ja sormet kiltisti salaattikipossa, muiden ahmiessa herkulliselle tuoksuvaa pizzasaalistaan. Rakkaimman 'ystäväni' kanssa päätimme kuitenkin avata uuden vuoden samaa rataa, kuin edellisen päätimme, ja suuntasimme kohti idyllisen Porvoon pikkukaupungin baareja. Kippis uudelle vuodelle Irish Coffeen voimin. Mutta siinähän on kermaa...no, niinhän siinä on, mutta jos joku on sen jo valmiiksi lasiin kaatanut, saako siitä enää kieltäytyä? Ja eikö tämä ole erityinen päivä muutenkin? Joten nostin kermaisen kahvipikarin huulilleni ja hörppäsin kaksi kertaa raakavegaanille vuodelleni.

Päivien vieriessä salaattikokoelmaani eksyi pikkumaissia, oliiveja, erilaisia papuja papujen perään, retiisiä, ja kaikkea raakasyötäväksi kelpaavaa, luulisin. Tosin mietin kyllä useaan otteeseen jälkeenpäin...mmm...olikohan tämä maissi esikeitetty? Entäpä pavut? Mutta perusperiaatteena pidin; jos en tiedä, se on varmasti raakaruokaa.

-IMAGE-

Takaisin Helsinkiin ja heti uuden smoothie masiinan kimppuun. Ylpeänä esittelin isälleni smoothaustaitojani ja luovuuttani, valmistamalla vihreän raakasmoothien: raakaa parsakaalia, kaalia, kurkkua ja pakuriteetä. Tämän töhnän valmistamiseen meni 15minuuttia...lopputulos oli jotain niin karmaisevaa, että en suosittele kyseistä kenellekään. Itseasiassa, rakkaat ystävät...pysykää kaukana tästä yhdistelmästä: olen melkovarmasti saanut elinikäisen trauman. Jostain syystä mieleeni tulvi muistikuvia lapsuudesta, kun olimme lapsuudenkodin roskiksen takana ruohikolla kontillaan rakkaan kaimani kanssa, ja nyhdimme ruohoa hampaillamme, ja leikimme pupujusseja. Päivällisen syöminen oli hidasta, enkä vieläkään voi ymmärtää kuinka kanini suoriutui omasta tehtävästään niin nopeasti. Tässä ei varmasti tarvitse mainita uudestaan, miltä tuo kyseinen ruoho maistui...Mielikuvan tuloksena: mömmöt takaisin tehosekoittimeen ja yksi omena smoothien sekaan tuomaan makua ja makeutta. Isäni joi oman smoothiensa kiltisti, minä...olin jo liian traumatisoitunut. Isäni lähdettyä, kippasin mömmöt vessanpöntöstä alas, ja surin hetken aikaa kaikkia maailman nälkää näkeviä ihmisiä...sitten otin itseäni niskasta kiinni, ja sanoin rohkeasti "I choose life!", tuohon kuoleman mömmöön en koske uudestaan. Onneksi se oli jo iloisella matkallaan johonkin Helsingin lähialueen vedensuodattamoista...

Sunnuntaina S:n salaatti ja teebileiden päätteeksi huomasimme täydessä yhteisymmärryksessä, että kärsimme hirveästä näläntunteesta...Tässä vaiheessa mainittakoon, että olin jo syönyt oman osani S:n myrkkyhumuksesta, ja kumma tunne vatsassa saattoi olla myös jonkin asteinen myrkytystila...mmm...ja nyt asiaa tarkemmin pohtineena, olen kärsinyt aika rankasti vatsan epätasapainosta kyseisen myrkytystilan jälkeen...S kyllä yritti puhua minut ympäri, etten söisi raakakikhernehumusta, mutta sanoin "mutta tämähän on ihmiskoe, pitäähän meidän nähdä meneekö mun maksa pilalle?" ja päättäväisenä söin raakamyrkkyhumuksen suihini. Jos joudun sairaalaan, vakuutusyhtiölle tiedoksi: 'ette sitten koskaan lukeneet tätä blogia'.

(Tässä mainittakoon...taisivat nuo aikaisemmin epäilemäni tölkkiraakapavut olla sittenkin esikeitettyjä...ehkä jopa ne pikkumaissit.)

Kotiin päästyäni kävin läpi raastavan popcorniepisodin...ja päädyin pilkkomaan punasipulia. Kyynelehdin...en sipulin vaikutuksesta, vaan vit@#€ksesta ja kirosin kokkaustaitoni alimpaan hel"*#€%iin: kauan tätä salaattia oikein pitää puputtaa! ? Miksi en osaa valmistaa mitään muuta syötäväksi kelpaavaa? No, ehkä siksi, että en jaksa etsiä internetistä mielenkiintoisia reseptejä, tai otta selvää, että minkälaisella ruokavaliolla raakavegaani oikeasti selviää hengissä. Uskon että raakavegaaneilla on monta hyvää niksiä hihassaan, ja kokkikirjassaan, jolla he hämmentävät tottuneimmankin lihansyöjän. Minut saisi tietysti hämmennettyä paljon vähemmällä...toivonkin tässä kohtaa, että joku raakavegaani kutsuu minut kylään, ja opettaa minut oikeille elämäntavoille...Haaste on virallisesti heitetty ilmaan.

(Tässä kohtaa joudun vihdoin myöntämään...että kyllä, tein sen...aamu seitsemältä kaadoin popcornit takaisin siihen pataan joka aikaisemmin leikki eipäs-juupas leikkiä hellan päällä, pulpahdus oliiviöljyä ja päälle pinkkiä himalajan suolaa...ja välittämättä naapurini aikaisesta heräämisestä, poksutin menemään. Nälän tuska oli täysin sietämätön, eikä unta tullut. Puolet popcorneista syötyäni, vajosin tyytyväisenä sänkyyni, ja heräsin vasta myöhään iltapäivällä.)

Maanantai...haasteista suurin. Mitä ihmettä tälle dieetille on oikein käynyt. Eihän tästä raakavegaaniudesta tule yhtään mitään. Ilmeisesti oikeaksi raakavegaaniksi ryhtyvän täytyy oikeasti selvittää, että mitä hän voi yleensäkin syödä, mistä saada kaikki vitamiinit ja hivenaineet, ja ennen kaikkea...millä pitää motivaationsa yllä, jotta dieetti-innostus ei lopahda yhtä pian kuin minun. Aloin todella kaivata sitä oikeaa vegaaniruokaa, ja päätin jättää raa'at yritykseni tulevaisuutta varten, kunnes ideapankkini on täytetty oppimateriaalilla, joka mielellään automaattisesti ja ihan itsestään kävelee eteeni. Joten...seuraavan maanantain missio: suuntaan Satu Silvon "Silvoplee" ravintolaan Hakaniemessä.

Itseasiassa tässä tunnen hieman huonoa omaatuntoa, koska halusin korkata ravintolan ystävättäreni kanssa, mutta häiritsevän vegaanisushikokemuksen väittelyn jälkeen, missä kiltti kokki yritti selittää minulle, että voin syödä majoneesia, ja että kananmuna on vihannes, päätin hymyillä kauniisti, poistua takavasemmalle ja kärttyisenä ja entistäkin nälkäisempänä korkata sen kasvisravintolan ihan yksin. Mikä loistava idea! Mikä loistava valinta! Mikä Loistava Valikoima!!! Olinko vegaanitaivaassa, vai oikeasti Helsingin keskustassa, en tiedä, mutta silmät kiiluen tutkin suurella mielenkiinnolla jokaisen ruokalajin, ja jokainen ruokalaji myös löysi tiensä lautaselleni (myös se epäilyttävä vihreä mömmö, joka näytti omalta mömmötekeleeltäni, ja jonka maussa oli viitteitä omasta mömmöstäni, mutta josta jostain kumman syystä Silvon kokkitiimi oli tehnyt äärimmäisen maistuvaa!)

-IMAGE-

Kassalle, punnitse, "ahaa, mukaan voi myös ottaa palan vegaanitaivaasta", kuten edessä oleva nuori nainen juuri teki, palanen taivasta muoviboxiin piilotettuna. Ja sitten hän pyysi saada lasillinen mehustettua ruohoa...ei ei ei! meinasin kiljaista! Liian myöhään...Ilmeisesti nuori nainen ei ole koskaan leikkinyt pupujussia lapsuudenkotinsa roskiksen takana...onneksi. Hyvältä näytti shotti maistuvan, itse en kyseistä aio kokeilla, ehkä koskaan.

-IMAGE-

Pöytään istuessani tein jotain ehkä hieman epäsopivaa...mutta päätin rohkeasti ottaa kuvan annoksestani. Jumalaista. Viikon salaatteja syöneenä uskon, että näytin äärimmäisen nälkiintyneeltä...koska vaikka yritin syödä sivistyneesti...uskon että hotkin ruokani suurella intohimolla, täysin hyvien tapojen vastaisesti. Jos olisin ollut kotona, tai Espanjassa, olisin vielä nuollut lautasen...mutta päädyin kaapimaan sen kulmasta kulmaan haarukalla. Mikä taivaallinen olotila...mikä ylitsevuotava energiasysäys minusta lähtikään. Tunsin oloni täysin euforiseksi! Ravintolan ulkoasu oli niin kotoisa, ilmapiiri seesteinen, lämmin, rauhoittava, ihmiset rennon oloisia, hymyileviä ja iloisia...täydellistä. Aloin jo innolla suunnitella seuraavaa reissua takaisin vegaanitaivaaseen!

Suosittelen niin epätoivoisille kokeille, kuin ammatti nautiskelijoille: "Silvoplee", Toinen linja 3, Helsinki.

Illalla värikkään ateriani innoittamana, halusin kokeilla myös kotona jotain kivaa. 

Suklaanhimo yllätti...kavalasti. Suklaasoijamaitoa! Suklaasmoothieta. En edes pidä suklaasta, missä vika. Suuntaan kohti lähikauppaa, saalis: 2 Alpron soijamaitopurkkia, päärynöitä ja omenia. Smoothien raaka-aineina jäisiä banaaneja, soijamaitoa (light), päärynä ja cacao pulveria. Ja pzzzzz...tuloksena taivaallisin koskaan juomani elämys. Litra kipattu alle 5minuutissa...

-IMAGE_

Makeaa mahan täydeltä...melkein halkesin. Ja tunnin päästä iski suolaisen himo. Herraisä, mitä kummaa elimistölleni on tapahtumassa...Tosin tässä syytän S:n blogikirjoitusta, jossa sana tofu mainittiin useaan kymmeneen kertaan...Rakastan soijatuotteita, ja marinoitua tofua...Voi S minkä tein...Suuntasin takaisin kauppaan ostamaan marinoitua soijaa. Mukaani lyöttäytyi lime, valkosipulimytty ja tölkki kikherneitä -esikeitettyjä. Luvassa seesamisiemenetöntä humusta ja marinoitua tofua kesäkurpitsasiivujen päällä. Nyt ei edes yli iltayhdentoista sääntö koskenut minua, ja himon valtaamana annoin tehosekottimen päristä kiltisti -tosin se pärisi tofupakkauksen päällä, eikä pöytää vasten.

-IMAGE-

Ulkonäkö ei ehkä täysin 10+ mutta lupaan, että maku mitä mahtavin! 

Kaiken hotkimisen keskellä huomasin juuri halkaisseeni palan hampaasta. "Mitä???" Syyllisen löydettyäni huudahdan ääneen: "kristalli, mitä hi#€&ä se mun humuksessa tekee?" Poistan korvakoruni, ei pudonneita kiviä. Selkeästi violetti fluoriitti, ja vielä jonkunlainen haljennut korukivi. Mitä kummaa. Tutkin lautasta hetken, jatkan kummastelua, totean että en keksi järkeenkäypää selitystä, ja alan hotkia uudestaan. Ja tällä kertaa nuolen myös lautasen.

Tiistaiaamuna herään kauheisiin kipuihin, vatsa täysin sekaisin, ja näytän aivan pöhöttyneeltä. En usko että tämä johtuu kristallista, johon tutustuin eilen...Sunnuntain myrkytystilakin luultavimmin olisi jo ohi...missä syy? Mikään ei maistu, enkä mitään uskalla syödä. Tätäkö tämä vegaanielämä on, mammutin elämää? Päivällä Ruohonjuuressa asioidessani asia selviää: marinoidun tofun kastikkeessa oli vehnää! No ilmankos! Valitsen vehnättömän tofun, kiltti täti infopisteessä vielä vakuuttaa minulle, että tämä hampunsiemenversio ei sisällä tuota viljahirviötä, nappaan mukaan fair trade banaanin ja pakkauksen raakachilisuklaata...täydellistä, ja suuntaan kirjastoon odottamaan ystävätärtäni töistä vapautuvaksi, jotta pääsemme teehetkelle lempikahvilaani. "Ihan kivaa tämä vegaanin elämä" -hymyilen, ja pudotan puolet raakasuklaastani Lasipalatsin lattialle, "No, ainakin välillä".


Love and Light
R

Muutama sana tofusta.

-En ole koskaan pitänyt siitä.

Toisin sanottuna minulla on ongelma, mutta optimistina otan sen lähinnä haasteena ja niitähän minä rakastan. Tilanne siis on se, että olen ymmärtänyt että vegaanin helpoinpana proteiinin lähteenä toimii soija. Palkokasvit ja muut tulevat ihan kivasti siellä perässä, mutta soija on kunkku ylitse muiden. Liikkuvana ihmisenä olen tietenkin huolissani siitä, että saanko todella kaiken sen mitä kehoni tarvitsee ja tällä hetkellä myönnän olevani harvinaisen pihalla. Vegaaniliiton sivuilta löysin ensimmäisen opuksen, joka alkoi vastaamaan kysymyksiini oman ruokavalioni suhteen mutta lopputulema oli, että kysymyksiähän tuli vain lisää. Laajensin lukemistoani netissä ja tofu, se piru, ilmaantui aina vain verkkokalvoilleni. Totesin olevani umpikujassa ahdasmilisyyteni kanssa.

Lopulta kaupassa annoin periksi. Kurotin sinne juustolaarin ylimmälle hyllylle ja nappasin koriin maustamattoman luomutofun ja vasta sitten aloin miettimään, että mitäköhän tästä nyt sitten saisi aikaiseksi. Maustamattomaan päädyin siksi, että kaikki valmiiksi marinoidut systeemit joita olen kokeillut ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan olleet karmivia. Pääsemmekin siis postauksen pääaiheeseen eli siihen ruokaan ja ensimmäisenä vuorossa siis sen tofun marinointi.

Homma meni siis niin, että iskin lootaan tofua, x määrän soijaa, oliiviöljyä ja vettä joita kaikkiaan taisi tulla noin desi yhteensä. Sekaan taisin pilkkoa pari tuoretta chiliä, monta valkosipulin kynttä, spice up -makeaa chilikastiketta ja myllystä limepippuria. Tarkkaan en muista, koska unohdin koko homman jääkaappiin pariksi päiväksi. Tämä ei taida olla vaarallista, kun tofua kuulemma voi syödä ihan sellasenaan....tai ainakin joitain laatuja. Tänään siis töissä muistin että minullahan on projekti. Tyypillistä.

Ei muuta kuin muutama kokojyvänuudelikiekko kiehuvaan veteen lillumaan ja kasviksia pilkkomaan. Tähän wokintapaiseen sotkuun siis tungin kolme sipulia, kesäkurpitsan, muutaman chilin, avokadoa, nuudeleita ja ne hyvin huolella marinoidut tofut. Ensin heitin sipulit ja kesäkurpitsan pannulle hetkeksi ja sen jälkeen loput kamat tofusotkun mukaan lukien sekaan. Ne taisivat oleilla siinä alle puolituntia. Tapana kun ei ole katsella kelloa...tai siis minulla ei ole sellaista, kuin kännykässä ja tietokoneessa. Lopuksi heitin nuudelit sekaan, lisäsin pippuria ja annoin olla vielä hetken.

Mitä siitä sitten tuli. Noh...ei ainakaan mikään kulinaristinen elämys, mutta kyllä sitä söi ennemin kuin selkäänsä otti. Tulista siitä tuli jos ei mitään muuta, mutta muutoin ei makunystyröitä kutkuteltu ja se tofu... ei se edelleenkään ollut hyvää. Eipä se oikeastaan maistunut miltään. Mutta myönnettäköön ei se pahaakaan ollut, jos jotain positiivista on tästä kokeilusta ongittava. Minun ja tofun haaste taitaa siis saada jatkoa, eli jos joku saa tuon noilla eväillä toimimaan niin saa infota, otan reseptin innolla vastaan ja sillävälin tongin nettiä lisää ja saatan käydä ostamassa aiheeseen sopivan keittokirjan.

S

No jaa...voiko se nyt niin vaikeaa olla?

Vegaanius elämäntapana, no jaa, ei niin vaikea ajatella.

Tein vuosia  Englannissa yhteistyötä vegaaninäyttelijättären kanssa, joka valisti minua vegaanisen ruokavalion saloihin, järjesti loistavia päivällisiä, sortui automatkoilla kanssani salaa suklaaseen, ja jonka kanssa yhdessä taistelimme eläinten oikeuksien puolesta. Imin informaatiota itseeni, ja pysähdyin hetkeksi miettimään, kuullessani lihansyönnin ja kohonneen syöpäriskin yhteyksistä toisiinsa: “josko suvussani riehuva kirous olisi vältettävissä vegaaniruokavaliolla?”

Sain usein kuulla huvittunutta hyminää elämänkumppaniltani “no, jos olet niin intohimoinen eläinten puolustaja, miksi syöt lihaa”. Totta. Joku voitti minut omassa pelissäni, ja äärimmäisen sanavalmiina yksilönä huomasin, että en voi antaa lauseeseen järkeenkäypää vastinetta; teurasteollisuus ja eläinten elinolot, kohtelu ja kuolema –suurelta osin elävinä teurastettuina, järkytti. Kuoleman haju lihaosastolla kuvotti. Rakkalle kokilleni uutiseni oli shokki: “No mitä sä nyt sitten syöt” “No jaa…pupunruokaa, mitäs yllytit!”

Kaiken kruunaamana näin Petan videon Kiinalaisista turkistarhoista:

Peta - Chinese Fur Farms

Videon katsomisen jälkeen olin useita päiviä täydessä shokissa, enkä enää koskaan koskenut lihaan.

Lihaton elämäni siis alkoi. Päivääkään en katunut, eikä lihaa ole koskaan tehnyt mieli. Olen selvinnyt helpolla. Viljatuotteet jätin pois kesällä 2011 elimistön ongelmien takia, ja Oikeutta Eläimille sikalaiskujen kuvamateriaalia nähtyäni aloin ajatella, josko sittenkin nostaisin eettisen kantani eläinkuntaa kohtaan korkeammalle:

Oikeutta Eläimille - Sikatehtaat

Olen innoissani uudesta kokeilusta. Jo viikon melkein onnistuneen raakavegaaniuden jälkeen huomaan suuria muutoksia elimistössäni. Kuinka pitkälle tämä raakaruokakokeilu menee, siihen en uskalla ottaa kantaa, vegaanius sinänsä tuntuu melko vaivattomalta, mutta juuri jouduin sanomaan “ei” popcornille, joka halusi välttämättä valmistua padassani…levy kuumana siirsin padan liedeltä, laitoin popcornipussin takaisin hyllylle, kiroilin hetken itsekseni ja aloin kiltisti pilkkoa punasipulia. Kuulutan siis: valtakunnan raakavegaanit, auttakaa, kiitos.

Toiveenani tämän blogin perustamisessa on herättää rakentavaa, asiallista keskustelua kasvis/vegaaniruoan puolesta ja ruokavalioiden hyödyistä ja laajentaa ihmisten eettistä näkemystä lihan– ja kalanjalostusta kohtaan, sekä selvittää yleismaailmallista ruokaongelmaa, ja löytää siihen mahdollisia ratkaisuja.

Ja ennen kaikkea: oppia valmistamaan maittavaa vegaaniruokaa, josta moni vegaaniutta harkitseva voi saada innostuksen kipinän ja hieman apua ja helpotusta elämään.

Kiitos kaunis, ja valoa ja energiaa kaikille lukijoille

 *R*

Loppukaneettina haluan esittää teille kaksi äärimmäisen innostavaa, inspiroivaa ja hyvin tehtyä videota, jotka herättävät minussa positiivisia tuntemuksia jokaisella katselukerralla ja antavat omalla iloisella energiallaan ideoita ja virikkeitä arkeen:

Jaakko Halmetoja - Kiinalaiset rohdoskasvit

Jaakko Halmetoja - Smoothie Studio

Mitä %#!!"/&&å olenks mä hullu?!

Myönnän...siis olen. Mutta miten tässä näin kävi...jos rehellisiä ollaan niin en ole ihan varma, niin vain kävi.

Kaikki taisi alkaa joskus lukion ekan ja tokan vuoden kieppeillä, kun anorektikkona jouduin myöntämään itselleni, että jotain on kai pakko syödä. Päätin siis ryhtyä kasvissyöjäksi. fiksua? Teinistä, tietenkin. Tätä kyseistä kokeilua tosin taisi jatkua ehkä kaksi viikkoa ja se kaatui perheen sisäiseen painostukseen. Perhe kun ei nähnyt asiaa kuten minä, eiväthän he tienneet minun olevan sairas, minähän yritin vain syödä, mutta söin heistä väärin. Sairaus taisi jatkua tästä syystä vielä vuoden. Jotain tuosta ajasta kuitenkin jäi käteen: luja tahto liikkua ja halu ottaa selvää siitä mitä suuhunsa tunkee...suomennettaisiinkos...urheiluhulluruokaneurootikko.

Menestys viimeisen kymmen vuoden aikana on ollut vaihtelevaa ja elämäntapojen kontrollointi on vaihdellut. Viimeisin kipinä urheiluhulluuteen iski kun palasin Briteistä vaihtovuoteni jälkeen kesällä 2008. Olin turvottanut itseni Wetherspoons-pubiketjun Bear&Burgereillä palloksi ja lopulta itseinho ja pahaolo vei mässäilynhalusta voiton. Bubit ne ovat stnasta minä sanon, vievät sielun ja ruumiin...eiku (tämä paikka ja tällästä ). Aloin lenkkeilemään ja löysin kahvakuulan, sekä useamman kamppailu-urheilukokeilun jälkeen itselleni rakkaan judon. Nykyisin siis elämää vie varsin paljon treenaaminen, josta rakkaat kanssaihmiset saavat varmaan kuulla enemmän kuin tarpeeksi, siis kiitos ja anteeksi.

Miten siis minusta tuli semivegaani ja mitä %&#42 se edes tarkoittaa. No ei mitään havaintoa, mutta lähinnä minulle se on jotain sinne päin, että en oikeasti kiellä itseltäni mitään, koska muuten sitä todellakin tekee mieli. Jo muutaman vuoden olen miettinyt, että lihasta voisi luopua mutta en nyt vain ole saanut aikaiseksi. Kai se on osaksi myös ollut itselleen uskottelemista, että heei komoon ei ilman lihaa tuu toimeen, jos haluaa pumpata massaa...ihan kuin tässä mikään massahirviö olisin taikka haluaisin olla, mutta itselleen on kiva uskotella asioita. Realiteet ottivat ja kuitenkin iskivät viime syksyn aikana päin naamataulua. Liha ei vaan enää maistunut ja kasvisruoka vaihtoehdot houkuttelivat aina vain useammin. Huomaisin että kyllä ilman pekonia selviää vaikka myönnettäköön huumettahan se on. viimeinen tikki sitten taisi olla uudenvuoden tienoilla, kun tulin miettineeksi miksi joulupöydässä puttepossu ei enää maittanut. Oli tainnut puttea käydä liikaa sääliksi. Päätinpä siis luvata itselleni, että nyt riitti kiitti ja kuitti. MUTTA miksi tehdä asiat helposti kun ne voi myös tehdä vaikeasti? Syntyi ihmiskoe: vuosi vegaanina. Tässä sitä sitten ollaan ja stana, kun on ollu jo koko vuoden ihan jatkuva nälkä (joo joo okei mitä kaheksan päivää mutta silti! Nälkä!). Mutta en luovuta....paitsi ehkä...jos on ihan pakko.

Näillä siis mennään, katellaan, ja safkapostauksia peliin.

S


Ja lopuksi hieman isnpiraatiota sitä kaipaaville....

Vegan Black Metal Chef

Nyt se alkaa...

Nyt on henkinen possu teurastettu eli tervetuloa Lihattomien Tyttöjen vegaaniseen ruokablogiin...tai siis sen yritelmään.

Arvon allekirjoittaneet ovat semiuusiovegaaneja, jotka päättivät ottaa härkää sarvista ja päästää sen vapaaksi laitumelle. Pyrimme lupaamaan railakasta menoa, värikkäitä kommentteja ja suoriutumaan tästä ihmiskokeesta ilman suorituspaineita.

"Lihattomat" -Semiuusiovegeblogi sai alkurysäyksensä facebookkia rassanneen Lihattoman Tammikuun alkusysäyksestä. Toinen meistä oli valmiiksi välillä kalaan sortuva viljaton vegetaristi ja toinen urheileva kaikkea mustustava ruokaneurootikko. Yhteisymmärryksestä he löysivät toisensa ja ryhtyivät vegaaneiksi...tosin toinen pisti vielä paremmaksi ja ryhtyi viljattomaksi raakavegaaniksi...tai jotainsinnepäin. Toinen päätti ottaa vuoden määräaikaisen kokeilun ja toinen loppuelämän...tai ehkä hieman lyhyemmän, kuten puoli vuotta tai kaksi viikkoa, kokeilun. Lupaamme kuitenkin kirjoittaa tätä blogia kokonaisen vuoden...ainakin...ehkä pidempään.

Tällä blogilla pyrimme jakamaan ihmiskokeemme tuloksia ja aivoituksia. Tavoitteena on oppia ja jakaa tietoa, koska aihe on allekirjoittaneillekin varsin uusi. Ei tämä muuten olisi ihmiskoe. Tukenamme on joukko oikeita vegaaneja, luontoaktivisteja, eettisten arvojen kannattajia, henkiparantajia ja universaalin energian ymmärtäjiä - mutta taviksia ei saa unohtaa (toisen kommentti).

Me olemme vakavissamme.

Näin ensimmäisen yhteisen vegaanisen lounaan myötä (jossa tapahtui vain yksi myrkytys yritys), julistamme missiomme alkaneeksi. Toivottavasti viihdytte.

R&S

ja lopuksi....terveisiä lahtaamolta...

Kippis lihattomalle tammikuulle

Tervetuloa R&S lihattomaan blogiin...silmät tarkkana ja korvat höröllään...täältä tullaan!